lauantai 5. heinäkuuta 2008

KIOTO

Vihdoinkin Kiotossa!

Saavuttiin eilen tänne Kiotoon auringon porottaessa ja lämpömittarin näyttäessä +33 astetta. Oli nastaa varsinkin kun rinkat painoivat ja jalkoja särki. Pääsimme hotellille ilman suurempia eksymisiä (!!!)

Kioto on täynnä turisteja! Hotellimme ympäristö suorastaan kuhisee niitä! Varsinkin kun hotlamme sijaitsee ihan Kioton keskustassa shoppinhulinoiden varrella.

Eilen otettiin ihan rennosti. Käytiin shoppailemassa, syömässä ja tutkiskelemassa paikkoja. (eikä muuten eksytty! Jei!)

Matkan aikana ollaan shoppailtu jo ihan liikaa. Meidän budjetti on täysin romuttunut ja tilanteen parantamiseksi joudumme mizu ja onigiri linjalle ainakin viikoksi :D

Tänään olimme taas Laatumatkojen retkellä. Vuorossa oli Himejin linna ja sakepanimon museo.
Retki alkoi aikaisin aamulla ja kesti noin kuuteen asti illalla. Aamu alkoi hyvin....eksymisellä. Käveltiin taas kerran väärään suuntaan. (käsittämätöntä!) Lopulta päästiin perille, mutta myöhässä. (meitä neuvottiin 3kertaa väärin!) Onneksi retki oli muutenkin myöhässä, joten saimme hengähtää tapaamispaikassa vähän ennen lähtöä. Matkasimme busilla, junalla ja kävellen ainakin 10 000 km.

Retkellä meillä oli kerrassaan loistava opas joka oli todella kiinnostunut työstään. Saimme tietää kaiken mahdollisen ja enemmänkin. Linnalla olimme noin 2,5 ja panimolla noin tunnin. (muu aika meni matkustamiseen) Ruokailuun saimme aikaa yli 1h 20min, josta 50minuuttia kulutimme eksymiseen (taas), joten jouduimme ostamaan naposteltavaa mukaan jotka sitten mussutimme retken aikana.

Hei nyt ette ikinä usko! Täällä alkoi just telkkarista ohjelma Suomesta! Uskomatonta! Ensin vastaan tulee vaatekauppoja nimeltä Olohuone ja keittiö, joku suomalaismies juoksee meidät KIOTOSSA kiinni ja pyytää saada valokuvan ja nyt tv:ssä esitellään suomalaista desingiä, ruisleipää ja karjalanpiirakoita :D :D :D (ja nyt ne selittää tossa ohjelmassa miten Suomessa syödään aina karjalanpiirakkaa vain kahvin kanssa....ei näin...mikään ei enää yllätä meitä)

Nyt makoillaan täällä hotellilla ja nautitaan ihanasta ja rakkaasta ilmastointilaitteesta! Ihmetellään hassuja tv ohjelmia ja syödään.

Ei muuta kuin huomiseen! Morooooooooo :D (ps. Suvi paljastaa kirjottaneensa tämän koska Tessi teki lakon :D)

Ps. Tilanne katsaus: Olemme hävittäneet tilapäisesti kamerapiuhan tänne meidän omaan kaatopaikkaamme, joten kuvat saapuvat heti sen ilmoittauduttua infopisteeseen. (eli allekirjoittaneille) Kaikki havainnot mustasta hulttiomaisesta piuhasta otetaan vastaan palstan loppupäähän. Kiitos.

No niin! Loppukevennys kuvakin saatiin tänne!

(Nyt aamulla kun laitellaan näitä kuvia tänne, katsellaan samalla tv:stä lasten kustannuksella tehtyä piilokameraa :D Tässä lähetetään eri lapsille isoja puhuvia pehmoleluja ja katsotaan miten he reagoivat...ilkeää, mutta hauskaa seurattavaa.)

3 kommenttia:

-Mirata- kirjoitti...

morovaan taas! vai että kahvia ja karjalanpiirakkaa yhdessä.. no onhan sekin varmaan makuelämys.:D toi eka kuva on kyl henkeäsalpaavan kaunis.. hah mä arvasin et te taas eksytte joka paikkaan.. :D:D kottakaa säästellä niitä rahoja et nähdään teidät viel joskus Suomessaki..hehheh :D:D

kike kirjoitti...

Vai kariutuivat Tessin tessineuvottelut. Ei se mitään, Suvihan on ihan tappohauska!

Jostain kumman syystä talousvaje ei ole yllätys...

lilყ kirjoitti...

teillä vasta hauskaa on ollut xDD
Mutta kuinka monta kertaa te olette oikein eksyneet? Siis kumpi on laskenut eksymisenne?