keskiviikko 2. heinäkuuta 2008


Heippa kaikille!


Nyt ollaan vihdoin päästy Japaniin ja matkamme alkaa Osakasta, silti melkein kaikki mahdollinen on jo ehtinyt tapahtua; Suvin upouusi kamera hajosi, pari kertaa tuli eksyttyä ja Tessin korkeanpaikankammoa on koeteltu.


Ensimmäinen asia joka kiinnitti huomion oli ILMASTO. Älyttömän kuuma (mittari näyttää illallakin +29-30) ja kosteaa on kuin sademetsässä. Kuitenkin paikalliset pukeutuvat pitkähihaisiin paitoihin ja pitkiin housuihin meidän hiihtäessä shortseissa ja topeissa. No eroituttaisiin me muutenkin joukosta.
Kannattaa kuitenkin helteilläkin ottaa pitkähihainen mukaan laukkuun koska sisätilojen ilmastointi on melkoisen tehokasta ja kylmä saattaa iskeä yht'äkkiä.

Saavutiin jo eilen hotellille mutta kärsittiin melkoisesta jetlagista joten peti kutsui jo kuudelta illalla Japanin aikaa. Unta saatiin reilusti yli kymmenen tuntia mutta silti silmät revähtivät auki jo neljältä aamulla. Jee.

Suuntasimme heti aamusta Osakakon aseman luona sijaisevaan Kaiyukanin merimaailmaan, joka on lajissaan yksi maailman suurimmista. Eliövalikoimista löytyy mm. meduusoita, pigviineitä, krokotiilejä, haikaloja sekä saukkoja. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja aikaa kannattaa varata paljon. Hintakaan ei päätä huimaa, 2000 jeniä, eli nykyisen kurssin mukaan n. 12€. Pakettiin kuuluu tottakai useita tuijottelivia koululaisryhmiä ja hyvin uteliasta henkilökuntaa. Huomatkaa että paikkassa saa valokuvata sielunsa kyllyydestä ja ilmeisesti myös videokuvata, ei meille ainakaan kukaan siitä tullut (kehdannut) huomauttaa.


Aquariumin vierestä löytyy massiivinen Tempozanin maailmanpyörä joka ainakin itse mainostaa itseään yhdeksi maailman suurimmista. "Pienen" suostuttelun jälkeen Tessikin hyppäsi yhteen pyörän ei-niin-turvallisen-näköisistä vaunuista. Asiaa ei myöskään auttanut Suvin hektinen pyöriminen ympäsi sillipurkin kokoista seisomatilaa kun piti kuulema "kuvata".

Illalla ehdittiin vielä shoppailemaan JR Osakan aseman alueella. Varsinkin nuorten naisten kannattaa huomioida EST- ja HEP Five- ostoskeskukset jotka sijaitsevat aivan aseman kupeessa. Tosin niin vaate- kuin krääsä- ja herkkukauppojakin löytyy joka kulmasta. Ravintolassa ei olla käyty syömässä kuin pari kertaa jotain ihan pientä, muuten ollaan pärjätty pienten kombikauppojen (mm. Lawson ja 7/11 joita on kirjaimellisesti joka kadunkulmassa) valmisruoilla ja nuudeleilla. Yksinkertaisesti maukasta ja halpaa eikä näillä helteillä oikein mikään kuuma ja raskas oikein maistu, ei ainakaan päiväsaikaan.

Nyt eletään eilisen illan meiningeissä taas kuin rokkitähdet ja juodaan vihreää teetä, syödään jotain jonka juuri ja juuri voi ruoaksi tunnistaa (hyvää kyllä on) ja katsotaan japanilaisia talk show- ohjelmia televisiosta toivoen että Hana Yori Dangon kolmas tuotantokausi alkaisi pian.


Huomiseen
Tessi ja Suvi


PS Suvi raahasi tännekin VILLASUKAT. Tulee varmaan paljon käyttöä.




































4 kommenttia:

-Mirata- kirjoitti...

oijoi.. täälpäin on vaan nipinnapin lämpötila käyny 20 astees.. hih.. ootte varmaa melkone näky.. XD kaikki kuulostaa kyl uskomattomalta ja kuvat on mahtavia.. XD

Zuve kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Zuve kirjoitti...

He, kuulostaa kivalta. :) Ite voin vaan haaveilla moisesta matkasta... Uusia merkintöjä odotellessa. ^^

Juho kirjoitti...

Kuinkas kauan te ajattelitte Japanissa viihtyä?

Itse olen kahden kaverin kanssa ensi maanantaina 14.7 lentämässä Osakaan josta aloitamme kuukauden kestävän reissun Osaka-Kioto-Nara-Tokashiki-Tokio tyyliin.

Varsinkin Tokion aluetta ei olla kaavailtu oikein mitenkään joten jos jonkinlaisia vinkkejä antaa ensikertalaisille olisi niin laittakaa viestiä jos ehditte ^^